Muistojen tilkkutäkki (*

Muutaman vuoden pyörittelin kaapin perukoilla muovikassia, jossa oli pimun vauva-ajan rakkaimmat ja suloisimmat vaatteet. Siis niitä, joita ei raaski kiertoon laittaa, mutta joille ei myöskään mitään järjellistä käyttöä ole. 

Sitten jostain tuli idea. Jos tekiskin niistä tilkkupeiton! Vaan huh hei, aina kun edes kuvittelin lähestyväni pikkuruisia bodeja tai tassupotkareita saksien kanssa, mieleen tulvi muistikuvia siitä pienestä söpöliinistä, joka niissä joskus oli sisällä. 

Vaan onneksi Kuvihummun taitava Piia tuli hätiin, hänellä kun ei ole samanlaisia tunnesiteitä näihin kankaisiin. *)Piia teki oman osuutensa paremmin ja nopeammin kuin uskalsin toivoakaan. (Mikä nyt sinänsä ei yllättänyt yhtään!) Taustakankaaksi valitsin Kestovaippakaupasta suloisen pehmeää violettia velouria ja sen sainkin vain muutaman viikon viiveellä ommeltua päälliseen kiinni. 

Mutta sitten. Ne reunat. Miten tehdä reunat niin, ettei mene kuprulle? Muutama kuukausi siinä meni muhittaessa ja lopulta päädyin leveään vinonauhaan. Ommellessa kiskoin nauhaa fiilispohjalta hiukan enemmän kuin kangasta ja varsin tyytyväinen olen lopputulokseen. Sitäpaitsi, saattaa ne muistotkin joskus vähän kupruilla...

Suosikkijuttuni peitossa on ehkä nämä taskut, jotka Piia hoksasi säästää Villervallan haalarista. Niihin voi joku peiton alla poteva nuhanenä vaikka jemmata pari nessua.

Yhden asian vaan tajusin kun oli jo myöhäistä: en sitten pessyt vinonauhaa missään välissä. Eli jos peiton pesee, niin nauha todennäköisesti joko a) kutistuu ja kiskoo reunat kurttuun tai b) päästää mustaa väriä tai c) molemmat.

Toisaalta, enhän minä näin ihanaa raaski muutenkaan pestä, kuin korkeintaan ihan varo-varovasti kylmällä vedellä... ;)

Lahjoja lahjoja lahjoja

Hyvä ystävä toivoi 40-v. synttärilahjaksi pinkkiä laukkua ja pussukkaa ja tällaiset niistä tuli. Laukusta tuli aika pieni, koska pohjan muoto nappasikin korkeudesta yllättävän paljon.

Toinenkin hyvä ystävä täytti vuosia ja korvan takaa muistin toiveen eräästä kirjasta. Ensin ajattelin vain pakata sen lempiväriseen kangaspussiin, johon ompelin muutaman pitsikukan koristeeksi. Onneksi kuitenkin älysin, että aika pienellä vaivalla pussista saa kassin, jolle todennäköisemmin on muutakin käyttöä.

Kannattaisi muuten AINA ottaa kuvat päivänvalossa, illan pimeinä tunteina otetuissa kuvissa värit ei oikein onnistu. Kassi on kuitenkin kaunis turkoosi ja kukatkin näyttävät livenä paremmilta. :)

Naapuri toivoi itselleen kassia ja avainnauhaa ja äidilleen kännykkäpussia – ja mitäpä sitä ei naapurisovun ylläpitämiseksi tekisi… ;)

Eräänä päivänä kirpparilla tuli vastaan jokseenkin mauton Hello Kitty –pyjamapaita aikuisen kokoa. Otin sen kuitenkin mukaan, koska ajattelin että paidan kankaalle saattaisi olla tarvetta perheessä, jossa asuu yksi pieni Hello Kitty –fani, jolla on liuta samanmoisia kavereita. Tällaisia pusseja (ja koruja) onkin nyt lähtenyt lahjaksi jo kolmille synttäreille. :)

Eteisemme kaipasi heti talon valmistumisesta lähtien hirsitaloon sopivaa peiliä ja lopulta teetimme sen paikallisella puusepällä.

Sepästä riippumattomista syistä matkaan tuli vähän mutkia, mutta hyvänä asiakaspalvelijana hän teki meille uuden peilin. Siitä kiitoksena tein hänelle tällaisen simppelin pussin, jonka sisältä löytyy puusepälle sopivaa taikajuomaa. ;)

Kaappien kätköistä

Työkaveri toi joskus töihin pussillisen lankoja vapaasti vietäväksi, joista meille päätyi 3 kerää mustaa puuvillalankaa. Pari vuotta kerät odottivat inspiraatiota, kunnes se eräänä päivänä tuli: tuubihuivi.

Aloin ensin tekemään aavistuksen liian monimutkaisia kukkahenkisiä paloja (joista huivi piti koota), mutta into loppui niiden kanssa kolmen palan - ja noin 1,5 vuoden - ähertämisen jälkeen. Loput palat korvasin isoiäidinneliöillä, joita jopa minä pystyn tekemään ilman ohjetta. :)

Löysin joskus kirpparilta topin, jonka kangas oli omaan silmään ihan täydellinen. Koko vaan oli liian pieni, joten ratkaisin ongelma pienentämällä sitä vähän lisää. :) 

Kaksoisneulalla saa ihan "oikean" näköistä jälkeä pään- ja kädentieresoreihin, mutta ihmeen työlästä se on. Varsinkin tässä toppimallissa neulaa joutuu vaihtamaan kaksoisneulan ja tavallisen välillä rasittavan usein.

Kaapista löytyi myös itselle väärän kokoiseksi jäänyt valkoinen pitkähihainen t-paita, jonka kangas kuitenkin oli vielä ihan hyvässä kunnossa.

Siitä syntyi pikkuihmiselle juuri passelisti toppi ja pipo.

Pipo on helpoksi ja hyväksi todettua neliömallia.

Hello Kittyyn testasin käsityömarkkinoilta löytynyttä silitettävää glitter-kalvoa. Muuten oikein kiva juttu, mutta näin ohuilla palasilla tarttumapintaa on niin vähän, että kuviot pitää käytännössä silittää joka pesun jälkeen uudestaan kiinni. Elleivät ole jo huuhtoutuneet pesukoneen uumeniin...

Jotain punaista

Mekko, t-paita, kaksi käsipyyhettä ...

… ja punainen väri tappelivat.

Kuka voitti?

Punainen.

Pukin konttiin

Eräs nuori mies oli ollut vuonna 2013 niin kiltti, että pukki toi lahjaksi 

uuden kännykkäpussin. 

Liekö Petteri ollut mallina?

Vaan mikäs mytty tämä on?

Kaksi ahkeraa rouvaa saivat jotain, 

joka saattoi jo kimaltaa kilpaa kuusen kanssa… ;)

120 vuoden kokemuksella ja taidolla

Kun kolme nelikymppistä naista kokoontuu juhlimaan, niin siinä muuten voi tapahtua vaikka mitä villiä.

Esimerkiksi tällaisia:

 

(Näiden värittäminen on muuten  k o u k u t t a v a a!)

Kuminauhavirityksiä, kontaktimuovia ja huurrespraytä:

 Viikonlopun kokonaissaldo:

Miten musta tuntuu, että kolmekymppisiä tuli kuitenkin juhlittua jotenkin... railakkaammin..? ;)

Uuteen kotiin

Tulipa näköjään yli vuoden tauko blogin päivitykseen. 

Siinä ajassa on valmistunut yksi talo (jonne on myös muutettu asumaan) ja ihmeen pitkään siinä riittää askaretta vielä "valmistumisen" jälkeenkin.

Vaan on se mukavaa kun saa itse päättää (kohtuullisen budjetin rajoissa) mitä laitetaan eikä mihinkään ole erityinen kiire.

Nämä ovenkahvat syntyivät 4-vuotiaan prinsessafanin huoneeseen. Idea ei ollut oma ja valitettavasti en tähän löytänyt alkuperäistä toteutusta. Mutta kivalta näyttävät ja ilme on helppo muuttaa heti kun lempivärit vaihtuvat. :)

 

Kun edellisen kerran (v. 2006) muutettiin omistusasuntoon, niin haluttiin tehdä sinne itse riittävän iso työpöytä, jonkä äärelle mahtuu yhtä aikaa ompelemaan ja nörtteilemään. Eikähän sellaista tietysti valmiina löytynyt, vaan se piti tehdä itse.

 Ja niin se näköjään on, että jotkut asiat eivät muutu... 

Edellinen pöydänrohjo oli sellaisenaan liian iso uuteen kotiin, joten ei muuta kuin taas uutta pöytää nikkaroimaan.

Liimapuulevyä,

Uulan maalia,

 

vanhan pöydän jalat,

 

yksi kätevä isäntä

ja siinä se!

Onko muuten mitään pinnaa kiristävämpää kuin se, että avaimet ovat hukassa jossain laskupinon alla silloin, kun piti jo mennä?

Meillä asiaan päätettiin vaikuttaa niin hienolla avainkaapilla, että siihen laittaa avaimet ihan vaan kaapin käyttämisen ilosta. Alunperin mielessä oli tällainen (klik!). Vaan kun käytännössä kaikki liikenevät eurot olivat huvenneet johonkin jiirisahoihin ja sauma-aineisiin ja kaappi oli kuitenkin saatava, niin siihen löytyikin yllättäen tarvikkeet omista nurkista.

Passelin kokoinen puulaatikko:

Pari listanpätkää ja 6 koukkua:

Pora:

Eri keepperiä (minkähän takia meillä on tätä tällä hetkellä 4 purkkia?!)

Nyt jo vähän jännittää millainen siitä tuli...

TA DAA!

 Äh, vähän nuo ruuvit tuolla sisällä kiiltävät häiritsevästi.

Laitetaan siihen vähän mustaa tussia... Näin, paljon parempi:

Siinä ovat ja hyvin roikkuvat!