lauantai 5. maaliskuuta 2016

Maailman hienoin kännykkäkotelo!

Reilun puoli vuotta sitten ostin uuden puhelimen ja halusin sille sellaisen kotelon, joka suojaisi sitä maksimaalisen hyvin kaikissa tilanteissa.

Paikallisten kauppojen tarjonta oli umpitylsää, joten eksyin tilaamaan kiinalaisesta verkkokaupasta silmää miellyttävän version. Hinta ei ainakaan päätä huimannut, n. 6 euroa kotiinkuljetuksineen.


Ilo ei kuitenkaan ollut kovin pitkä, sillä jo puolen vuoden käytön jälkeen
keinonahka alkoi antaa periksi ja värit haaleta. 

Menin uudestaan samaiseen verkkokauppaan ja tällä kertaa halusin tilata ihan oikeaa nahkaa olevan, ja olisi tuo saanut vaikka maksaakin enemmän.

Löysin mieleisen ja kuvauksen perusteella kotelon piti oleman nahkaa. Tilasin tuotteen, vaikka hinta oli edelleen ihan yhtä naurettavan halpa ja se herätti omat epäilykseni - erityisesti tuotteen eettisyydestä. Kun kotelo jonkin ajan päästä tuli, huomasin että se oli ihan tisma samaa keinonahkaa kuin edellinenkin ja lisäksi sisusta oli äärimmäisen ällöttävän pinkki! Miten en ollut sitä nettikuvissa huomannut?!

Nyt minua alkoi jo kyllästyttää koko kuvio ja tuskailin, että mistä saisi oikeasti kivan, mutta tarpeeksi suojaavan kotelon puhelimelle. Pelkkä pussi ei riittäisi, koska pelkään nimenomaan sitä, että puhelin tippuu kädestä käytön aikana ja siinä ei puhelimesta erillään oleva pussukka paljon mieltä lämmitä kun näyttö on siruina. Bonusta olisi, jos kotelo olisi (suomalaista) käsityötä.

Jossain vaiheessa mieleen hiipi, että voisikohan tällaisen tehdä itse? Ei tuossa niin montaa saumaa ole ja jos oikeaa nahkaa käyttäisi, niin huolittelujen kanssakaan ei tulisi ongelmia. Päätin ottaa vanhasta kotelosta mallia ja kokeilla.



Purin vanhan kotelon osiin...


... ja otin siitä talteen kaiken käyttökelpoisen.


Nahkavarastoista löytyi joku ikivanha oranssi mokkahameen raato, jonka poimin mukaani joskus kirpparilta. Se oli juuri täydellinen tähän projektiin. 
Vuoreksi valikoitui mustaa, vähän ohuempaa ja mukavan pehmeää nahkaa.



Aikaa kului kokonainen päivä, eikä homma todellakaan 
edennyt kuin ompelijan käsikirjassa.

Ensin en halunnut kanteen mitään kuvaa, sitten sovittelin siihen jos vaikka minkälaisia nappeja, helmiä ja pitsiliinoja, 
kunnes lopulta sain päähänpinttymän kirjotusta auringosta.

 Ompelukoneeni vahvuuksiin ei tosiaankaan kuulu nahan applikointi ja välillä lanka jäi ihmeellisesti jumiin jonnekin puolakotelon uumeniin
ja välillä se hiutui naurettavan ohueksi säikeeksi.

Välillä piti tehdä Helinä-palapeliä, pelata Afrikan tähteä ja muutenkin yrittää viihdyttää flunssaista lasta - mutta kun vähän venytti ruutuaikaa ja ompelukoneen takaa huuteli ohjeita miten värityskuvia voi tulostaa itse, niin lopulta tuli valmista! 

Ja voi hurja miten tyytyväinen minä oon! Mun mielestä tämä on maailman hienoin kännykkäkotelo, ihan just sellainen kuin halusinkin!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti