lauantai 26. syyskuuta 2015

Nappilamppu

Näin kerran Tukholmassa kivan kattolampun, jonka rungosta roikkui nappinauhoja.

Siitä syntyi visio.

Kirpparilta löytyi parin euron varjostin, jonka kellastunutta kangasta
ei yhtään säälittänyt tuhota.



Kankaan alta löytyi hyväkuntoinen ja sopivan mallinen kehikko.


Omasta nappivarastosta löytyi riittävä määrä passeleita nappeja, jotka pujottelin rautalangan pätkiin ja ne edelleen kehikkoon kiinni.



Voisiko ompelijan työhuoneeseen paremmin istuvaa lamppua olla?




Kiukkutyyny

Sain jostain vinkin, että lapsen kiukkupuuskiin saattaisi auttaa kiukkutyyny, johon voi purkaa kiukkuenergiaa mielin määrin. Jotkut taas ovat hankkineet huolisyöppöjä, joiden suuhun voi sulkea lapulle kirjoitettuja huolia.

 Päätin tehdä näistä jonkinlaisen yhdistelmän, mutta ensin tarvittiin lapsen näkemys siitä, miltä kiukkutyyny näyttäisi. Tällainen piirroksesta tuli, ja Muumien ystävät varmaan tunnistavatkin kaverin helposti :).


Kaapista löytyi juuri passeli pala mustaa karvakangasta, pupillit ja hampaiden raot on pieni taiteilija itse piirtänyt valkoisille flanellinpaloille.


 Ja ei muuta kuin kiukkaraivari valloilleen!



Joku näyttää nyt vähän lyödyltä.


Lopuksi mörölle voi vaikka vielä syöttää kiukun aiheet.



Vai menikö tämä nyt ihan leikiksi..? :)


Illalla kiukkutyyny muuttuu unikaveriksi, itseä saattaisi kyllä 
vähän häiritä jos joku tuijottaa vieressä... 


... tai valtaa suurimman osan tyynystä! :D






Kauppakassi

En varmaan ole ainoa, jota häiritsee perinteisten muovikassien rumuus, heikkous ja epäekologisuus. Bongasin PamPaun blogista kauppakassin ompeluohjeen, jota seuraamalla ongelmaan syntyi aika mukava ratkaisu.




Tämä yksilö lähti työkaverille lahjaksi, joten 
omiin tarpeisiin täytyy vielä ommella uusi versio. :)


Maljakko + kynttilälyhty

Ehdin kaivata jonkin aikaa tällaista simppeliä maljakkoa,


kunnes eräällä kirpparireissulla vastaan tuli tällainen:


Meinasin ensin jättää häkkyrän ostamatta, koska en oikein tykännyt
tästä harmaasta kehikosta.


Hinta ei kuitenkaan päätä huimannut, joten päätin antaa höskälle mahdollisuuden. Suojasin kivet maalarinteipillä ja ostin mustaa spraymaalia.

 

 Lopputulos miellytti silmää sen verran paljon,


 että kynttilälyhty pääsikin ihan alkuperäiseen tarkoitukseensa. :)


lauantai 13. kesäkuuta 2015

Teltan muodonmuutos

Tulin kerran ostaneeksi okran värisen teltan. Eikun siis mekon.
Mutta se kyllä näytti ihan teltalta.


Eikä muuten näyttänyt päällä yhtään imartelevammalta kuin hengarissa.


Kaapu oli kuitenkin aika urheaa sorttia, muutti neljän vuoden aikana vaatekaapista toiseen yhteensä 3 kertaa, vaikkei koskaan tullut päälle puetuksi. Miksiköhän?!



Ratkaiseva käänne tuli keväällä 2015, kun bongasin BY PIA'S Designilla ihastuttavia pellavamekkoja, joiden innoittamana teltasta tulikin jotain ihan muuta:

Pitsit löytyivät joskus kirpparilta, 
takaa malli on hyvinkin simppeli.


Mutta aika tarkkaan teltta kyllä tuli käytettyä, 
näistä soiroista piti yhdistellä pääntielle tullut nauha...


...ja näin pienet silput jäivät lopulta jäljelle.



Mutta tykkään kyllä nyt kovasti paljon enemmän 
- ja varmasti tulee useammin käyttöön! :)





sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Pilkkupipo

Kirpprilta löytyi pilkkupaita, josta meinasin ensin tehdä pimulle mekon.




Mekkoja on kuitenkin jo kertynyt enemmän kuin yksi pieni tyttö ehtii järkevästi käyttää ja samaan aikaan pipovarasto huusi täydennystä.

Kahdekaa saksileikkausta ja kolmea saumuriommelta myöhemmin kirppislöytö oli muuttunut uudeksi kevätpipoksi. 







Vielä näistä tähteistä johonkin pikkuprojektiin riittää... ;)



sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Joululahjoja





Viime joulun lahjapulmat ratkesivat tavallista helpommin - kiitos käsityökoulun jossa aloitin syksyllä. Meillä oli heti ensimmäisenä aiheena lusikkakorut ja kierrätyshenkeen sopivasti veljelle syntyi hänen muinaisesta kummilusikastaan tällaiset:

Rannekoru:


Viinipullon korkki:



Veli kyllä tykkäsi kovasti lahjoistaan, mutta harmillisesti rannekorun lenkit eivät oikein pitäneet vaan ne olisi pitänyt juottaa kiinni ja viinipullon korkki oli rusahtanut rikki heti ekalla käyttökerralla! Mutta eikös se ajatus ollut tärkein..?

(No, koru on korjauksessa ja korkin jatkoelämä harkinnassa.)


*****




Omat vanhempani olivat saaneet aikanaan häälahjaksi hopeisia ruusulusikoita, joille heidän keittiössään ei ole enää vuosiin ollut käyttöä.

Pinterestistä löytyi idea, jonka pohjalta syntyi tällainen huivineula. Tähän meni tasan tarkkaan yksi lusikka: varresta tuli tuo piikki ja lusikkapesästä solki.



Kahdesta muusta lusikasta irrotin pelkät ruusut ja liimasin ne kaksikomponenttiliimalla valmiisiin kalvosinnappipohjiin.



Kun nyt mummi ja ukki saivat hopearuusuja joululahjaksi, niin piti pienellekin tehdä oma kaulakoru samalla teemalla. Voi olla, että 5-vuotiaalle tämän arvo ei ihan vielä ole suurimmillaan, mutta kenties tulevaisuudessa arvo kasvaa..? Ja jos pinkin puuvillanauhan vielä vaihtaa vaikka hopeaketjuun, niin tyylikin muuttuu ihan mukavasti.




*****


Naapuri mainitsi sopivasti joulun alla haaveilevansa runsaasta käsikorusta ja kun väritoiveisiin passelit helmet löytyivät valmiina, niin lahja syntyikin melkein itsestään. 






Loppuun vielä vilaus kolmen hyvin tärkeän ihmisen lahjasta - mutta niiden sisältö jääköön tällä kertaa vain lahjan saajien tietoon... ;)