lauantai 28. kesäkuuta 2014

Kaappien kätköistä

Työkaveri toi joskus töihin pussillisen lankoja vapaasti vietäväksi, joista meille päätyi 3 kerää mustaa puuvillalankaa. Pari vuotta kerät odottivat inspiraatiota, kunnes se eräänä päivänä tuli: tuubihuivi.


Aloin ensin tekemään aavistuksen liian monimutkaisia kukkahenkisiä paloja (joista huivi piti koota), mutta into loppui niiden kanssa kolmen palan - ja noin 1,5 vuoden - ähertämisen jälkeen. Loput palat korvasin isoiäidinneliöillä, joita jopa minä pystyn tekemään ilman ohjetta. :)



Löysin joskus kirpparilta topin, jonka kangas oli omaan silmään ihan täydellinen. Koko vaan oli liian pieni, joten ratkaisin ongelma pienentämällä sitä vähän lisää. :) 


Kaksoisneulalla saa ihan "oikean" näköistä jälkeä pään- ja kädentieresoreihin, mutta ihmeen työlästä se on. Varsinkin tässä toppimallissa neulaa joutuu vaihtamaan kaksoisneulan ja tavallisen välillä rasittavan usein.




Kaapista löytyi myös itselle väärän kokoiseksi jäänyt valkoinen pitkähihainen t-paita, jonka kangas kuitenkin oli vielä ihan hyvässä kunnossa.


Siitä syntyi pikkuihmiselle juuri passelisti toppi ja pipo.



Pipo on helpoksi ja hyväksi todettua neliömallia.


Hello Kittyyn testasin käsityömarkkinoilta löytynyttä silitettävää glitter-kalvoa. Muuten oikein kiva juttu, mutta näin ohuilla palasilla tarttumapintaa on niin vähän, että kuviot pitää käytännössä silittää joka pesun jälkeen uudestaan kiinni. Elleivät ole jo huuhtoutuneet pesukoneen uumeniin...


perjantai 27. kesäkuuta 2014

Jotain punaista

Mekko, t-paita, kaksi käsipyyhettä ...


… ja punainen väri tappelivat.


Kuka voitti?






Punainen.

Pukin konttiin

Eräs nuori mies oli ollut vuonna 2013 niin kiltti, että pukki toi lahjaksi 
uuden kännykkäpussin. 

Liekö Petteri ollut mallina?





Vaan mikäs mytty tämä on?


Kaksi ahkeraa rouvaa saivat jotain, 
joka saattoi jo kimaltaa kilpaa kuusen kanssa… ;)