sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Pikkumustia

Yhdestä joululahjasta tuli visio jo varhain syksyllä: käsikoru mustasta pitsistä.

Suunnittelin kaivavani juuri sopivan pitsinpätkän omista kätköistäni, päättelisin päät siististi, laittaisin mustat nepparit kiinnitykseksi ja vielä kovettaisin nauhan silitettävällä kovetusaineella. Piece of cake.

Käsikorun kaveriksi halusin virkata jonkun kaulakorun ja löysinkin hyviä linkkejä:
   
Koska käsikoru oli jo niin hyvin suunniteltu että se oli käytännössä tehty, niin kupeksin näiden muiden virkkailujen kanssa kaikessa rauhassa.



Aloitin ruususta, josta ohjetta seuraamalla tulikin aika jättimäinen (kuvassa alimpana). Noo, sovelsin ohjetta vähän ja seuraavasta tuli pienempi. Virkkasin välissä kaularemmin, josta tuli ihmeen hyvä suoraan ohjetta seuraamalla. Halusin kuitenkin lisää vaihtoehtoja ja tein vielä Afrikan kukan vaihdokiksi kaulakoruun. Jättiruusun kiinnitin mustaan hiuslenkkiin, josko vaikka lahjan saaja alkaa harrastamaan joskus flamencoa..? ;)

Lopulta jouluaatto oli jo ihan nurkan takana ja päätin vihdoin toteuttaa myös käsikorun. Vaan kappas, eihän mulla ollutkaan soveltuvaa pitsiä! Ja siinä sopivasti joulun alla kun jokainen tunti on ohjelmoitu jos jonkinmoiseen glögin hörppimiseen, niin meinasi jo oikeasti tulla hiki pitsin löytämisen kanssa. 

Lopulta kuitenkin löysin aika kivaa mustaa kukkanauhaa, joka kyllä oli ihan erilaista kuin olin kuvitellut, mutta synkkaa aika mukavasti tämän kukkateeman kanssa. Eikä sen tekemiseen oikeasti mennyt kuin hetki, varsinkin kun jätin kovetusaineen lopulta laittamatta kun vaikutti toimivan ilmankin varsin hyvin.

2 kommenttia:

  1. Kiitos!!! Isokukkahiuslenkki on ollut koko ajan päässä ja minimiille tein samanlaisen kaulakorun kukasta (kuristusrefleksi on vahvana). Leveä pitsirannekoru olis kyllä kans mainio.

    VastaaPoista
  2. Onpa hyvä, että käyttöä löytyy! Mietinkin jossain vaiheessa sitä kuristusreleksiä, että olikohan se sulla aika hallitseva. Mutta saa siis soveltaa mielin määrin. :)

    VastaaPoista